Baltian festivaalit

WKND Baltic – Weekend Baltic

Weekend Festivalia (lyhennetään myös muotoon WKND) alettiin järjestää Helsingissä vuonna 2012. Festivaali on keskittynyt erityisesti elektronisen tanssimusiikin tykeimpiin artisteihin. Vuonna 2015 lanseerattiin sisartapahtuma Viroon nimeltä Weekend Baltic. Toisin kuin Suomessa, ei Weekendiä viety Virossa maan pääkaupunkiin, vaan se järjestettiin Pärnun kaupungissa lounaisessa Virossa. Weekend Festival ja Weekend Baltic järjestettiin samana viikonloppuna, ilmeisesti siksi, että saman organisaation festivaaleilla oli näin mahdollista käyttää osittain myös samoja artisteja. Pärnun Weekendin sijainti oli kauniilla Pärnun hiekkarannalla, jossa railakat rantabileet saattoivat jatkua auringonnousuun. Weekend Balticin lanseerauksen onnistuttua festivaalin omistaja aloitti vielä yhden Weekend Festivalin Ruotsin Tukholmassa. Weekend Baltic ei kuitenkaan koskaan osoittautunut kannattavaksi festivaaliksi, ja tapahtuma päädyttiinkin määräämään konkurssiin Virossa maaliskuussa 2019.

Mutta miksi Weekend-festivaalin järjestämistä haluttiin kokeilla Virossa? Itse asiassa Suomen Weekend Festivalin omistaja, John Rugemalira, omistaa virolaistaustaisen Hardi Loogin kanssa WKND Festival Oy:n, joka on yritys Helsingin Weekend Festivalin takana. Vaikka kaksikko on kertonut haastatteluissa järjestäneensä kavereilleen bileitä jo lukioaikoina Vantaalla, on WKND Festival Oy:n tarkoitus alusta alkaen ollut voittoon perustuva liiketoiminta. Weekendien takana on siis ollut osakeyhtiö, ei esimerkiksi yleishyödyllinen yhdistys. Yritykselle on luontevaa pyrkiä laajenemaan, ja siksi Helsingin festivaalin toiminnan vakiinnuttua WKND alkoi puuhata uutta tapahtumaa toiseen kaupunkiin. Viro valikoitui järjestämismaaksi mahdollisesti siksi, että toisen yhtiökumppanin juuret naapurimaahan auttoivat festivaaliin liittyvien asioiden hoitamisessa. Lisäksi Viron ja Suomen välillä on helppo matkustaa, mikä mahdollisti samojen artistien esiintymiset molemmissa tapahtumissa.

Miksi Weekend Baltic ei menestynyt?

Weekend Balticia on järjestetty toistaiseksi vain vuosina 2015–2018, eikä festivaali näinä vuosina alkanut tuottaa riittävästi. Miksei sitten? Suuri ongelma oli yksinkertaisesti hankala sijainti. Suomen Weekend Festival järjestettiin Helsingissä, maan väestötiheimmällä alueella. Weekend Balticin sijainniksi puolestaan määräytyi Pärnun kaupunki. Lounais-Viron rannikolle kasvaneesta Pärnusta on noin 220 kilometrin matka Tallinnaan. Järjestäjät olivat ehkä arvioineet turhan optimistisesti sekä potentiaalisen kävijämäärän että virolaisten kiinnostuksen elektroniseen musiikkiin. Lisäksi Weekend Balticille ehti kehittyä Virossa maine “huumefestarina”, jonne mentiin lähinnä vetämään pää sekaisin. Pienessä Virossa myös järjestetään jo paljon itsenäisiä musiikkitapahtumia, joten samalla nimellä Helsingissä järjestettävä Weekend ei erottunut omintakeisena tapahtumana etelänaapurissamme. Moni mahdollinen kävijä ylenkatsoi Weekend Balticia kyynisenä kopiona, joka ratsasti Suomen Weekendin brändillä.

Weekend Balticin esiintyjät vuonna 2015

Jo ensimmäisenä toimintavuonnaan Weekend Baltic keräsi Pärnuun ison kaartin elektronisen musiikin bändejä ja huipputason DJ:tä, mahdollisesti Helsingin sisartapahtuman maineen houkuttelemana. Vuoden 2015 festivaaleilla oli kolme lavaa: Weekend Stage, Future Stage ja WKND Stage. Tietenkin esiintyjien joukossa oli pidettyjä virolaisia artisteja, kuten Kristjan Hirmo, Kert Klaus ja Tarmo Tammel. Kuitenkin kansainvälisten virtuoosien suuri määrä kiinnosti vierailijoita. Weekend Balticilla nähtiin vuonna 2015 todella paljon hollantilaisia elektroartisteja. Alankomaalaisista esiintyjistä mukana olivat esimerkiksi Tiësto, Armin van Buuren, Hardwell, Showtek ja Wildstylez. Suomesta Weekend Balticilla soittivat esimerkiksi DJ Orkidea ja vanha kunnon Darude. Vuonna 2015 festivaalin pääesiintyjinä olivat maailman arvostetuimpiin kuuluvat elektron ammattilaiset: ranskalainen David Guetta ja niinikään hollantilainen Martin Garrix. Ohjelmisto oli siis Weekend Balticilla tasokasta.

Weekend Balticin esiintyjät vuonna 2016

Seuraavana vuonna Weekend Baltic palasi paljon suurempana: artisteja kiinnitettiin esiintymään paljon vuotta 2015 enemmän. Lavojakin oli vuonna 2016 jo neljä: Weekend Stage, WKND Live Stage, Future Stage ja Digital Stage. Jokaiselle tapahtumapäivälle koitettiin varata suosituimpia artisteja esiintymään. Ohjelmisto oli edelleen uskollisesti elektroon keskittynyttä, tosin suomalainen teini-idoli Isac Elliot esiintyi hämmentävästi lauantaina 6.8.2016 WKND Live Stage -lavalla. Torstaina esiintyivät päälavalla supersuosittu, nyt jo edesmennyt ruotsalainen Avicii sekä jälleen Darude. Myös melodinen Knife Party -duo kuului ensimmäisen festivaalipäivän megatähtiin. Isac Elliot ei ollut ainoa poikkeus elektroartisteihin. Weekendillä esiintyi esimerkiksi latvialainen Brainstorm, joka on puhtaasti pop-rockyhtye. Lisäksi viron entinen Euroviisuedustaja Elina Born lauloi WKND Live Stagella perjantaina. Born ja australialainen Tigerlily olivat tapahtuman harvoja naisartisteja.

Weekend Balticin esiintyjät vuonna 2017

Vuonna 2017 festivaalilla oli jälleen kolme lavaa: päälava, WKND Stage ja Future Stage. Weekend Balticilla oli esiintymässä paljon DJ-statuksella toimivia elektroartisteja, mutta myös valtavirtaa miellyttäviä kokoonpanoja. Esimerkiksi yhdysvaltalainen DJ:n ja tuottajan duo The Chainsmokers näyttäytyi Weekend Balticilla. The Chainsmokers oli juuri noussut maailmanlaajuiseen suosioon romanttisella konemusiikin balladilla Something Just Like This, joten se otettiin innolla vastaan Pärnun hiekkarannalla. Suomalainen ihme, vihreätukkainen asennemuija Alma puolestaan esiintyi WKND Stagella festareiden viimeisenä päivänä. Aiemmista vuosista poiketen Weekend Balticin ohjelmistossa oli vuonna 2017 yllättävän paljon brittiläisiä esiintyjiä. Näitä olivat esimerkiksi Clean Bandit -yhtye, Chase & Status ja Flux Pavillion. Myös tavanomainen hollantilaisten ja ranskalaisten esiintyjien kaarti viihdytti yleisöä. Virolaisia EDM-muusikoita oli esiintymässä kourallinen.

Weekend Balticin viimeinen vuosi

Vuosi 2018 oli toistaiseksi viimeinen vuosi, jolloin Weekend Baltic järjestettiin. Järjestäjätaho oli yrittänyt siirtää festivaalia Tallinnaan kävijämäärien lisäämiseksi, mutta Tallinnan päättäjät ja viranomaiset eivät lämmenneet ajatukselle alkuunkaan. Weekend Baltic loppui suurin elein; esiintymislavoja oli jälleen neljä ja esiintyjiä enemmän kuin koskaan aiemmin. Yhteensä yli 60 elektromusiikin yhtyettä villitsi yleisöä, pääesiintyjänä itse Prodigy. Weekend Baltic ei toistaiseksi tullut jäädäkseen, mutta Pärnun rannoille se toi ainutlaatuisia esityksiä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *